Onnistunut viikonloppu

Kiekko-Karhut 2

LiKi jatkoi vahvaa loppusyksyään neljän pisteen viikonlopulla. Lauantain antina oli jatkoaikatappio Oulaisten Huimaa vastaan lukemin 6-5, mutta sunnuntaina Haapajärven Kiilat kaatui puhtaasti 15-0.

Oulaisissa pelattiin tasainen ja kovatempoinen kamppailu, jossa tilanteet vaihtelivat päästä päähän. Huima siirtyi johtoon seitsemännen minuutin kohdilla, mutta LiKi:n kuitti tuli erän lopulla, kun Petri Lampela tasoitti pelin kahden miehen ylivoimalla. Toinen erä oli myös tasaista vääntöä ja erän jälkeen taululla komeili kutkuttava 3-3 tilanne. Maalinteossa onnistuivat Raine Kyrö ja Lampela. Kolmannessa erässä yleisölle tarjottiin todellista trilleriä, jossa Huiman voitto näytti jo varmalta, mutta LiKi tasoitti ottelun vain neljä sekuntia ennen päätössummeria. Tärkeän tasoituksen survoi maalin edustalta Toni Meriruoko. Erän ensimmäisestä maalista vastasi hattutempun tehnyt Lampela. Jatkoaika sai kuitenkin nopean lopun, kun Huima ratkaisi ottelun 36s pelin jälkeen. 

Sunnuntain otteluun LiKi sai vieraakseen Haapajärven Kiilat. Ottelu oli liminkalaisten suvereenia hallintaa, josta kertoo loppulukemat 15-0. LiKi onnistui laajalla rintamalla, mutta tehokkaimpana hääri ketju, jossa pelasivat Olli Keränen (1+4), Anssi Juntunen (4+0) ja Mikko Asumaniemi (0+5). Maalissa pelasi viikonlopun loistavasti torjunut Mikko Saarela. Sarjan loppupuoliskoa voidaan pitää LiKi:ltä onnistuneena, sillä viidestä viime pelistä saaliiksi jäi 4 voittoa ja 1 jatkoaikatappio.