LiKi aloitti voitokkaasti
III-divisioona pyörähti Limingan Kiekon osalta onnistuneesti käyntiin 6-1 voitolla Ylivieskan Populaa vastaan. Avauserässä nähtiin molemmilta joukkueilta energistä peliä, jossa mentiin päästä päähän luoden vaarallisia maalipaikkoja. Tarkemman viimeistelyn turvin liminkalaiset pääsivät erätauolle Janne Vehkalan ja Jari Laurilan maaleilla 2-0 johtoasemassa.
Toisen erän kotijoukkue aloitti erittäin terävästi, sillä jo reilun minuutin pelin jälkeen taululla komeilivat lukemat 4-0. Maalintekijöinä kunnostautuivat Mikko Asumaniemi ja Tapio Laurila. Kuten niin monesti aiemminkin, tälläkään kertaa vastustajan kuittia ei tarvinnut kauan odotella, vaan kavennusmaali nähtiin jo ennen kolmen minuutin täyttymistä. Loppuerä olikin puolin ja toisin sekavaa peliä, mutta lisämaaleja ei enää nähty.
Kolmas erä alkoi liminkalaisilta jälleen terävästi. Vain 26s pelin jälkeen Eero Näätänen tuikkasi kotijoukkueen jo turvallisen tuntuiseen 5-1 johtoon. Erän vanhetessa pienemmällä kokoonpanolla ollut vierailija väsyi ja LiKi painoi päälle. Erän loppupuolella Pasi Inkeroinen sivalsi viivalta päätöslukemiksi 6-1. Limingan Kiekon kausi jatkuu lauantaina 10.10. haastavalla vieraspelillä Sotkamon Kiekkoa vastaan. Ainakin ylivoimapelin tulee parantua, sillä kaikki maalit nähtiin tasakentällisin, vaikka ylivoima-aikaa tarjottiin 16 minuutin edestä.
M.A.


