Raskas tappio
Limingan Kiekko koki karvaan tappion kotonaan Kiuruveden Kiekkoa vastaan lukemin 4-5.
Ensimmäisen erän alku oli LiKi:n hyvää painostusta, mikä aiheutti vierasjoukkueelle jäähyjä. Kotijoukkue pääsikin kahden maalin karkumatkalle ylivoimaosumien turvin. Maalinteossa onnistuivat joukkueen nuorisoon kuuluvat Joonas Junttila ja Juho Tapani. Erän vanhetessa osat vaihtuivat, sillä LiKi aloitti jäähyilyn ja vieraat kavensivat erän loppuun ylivoimalla tilanteeksi 2-1.
Toinen erä alkoi liminkalaisten kannalta karmivasti, kun Kiuruveden Kiekko tasoitti ottelun alivoimalla kotijoukkueen sekoilun myötä. Juha-Matti Raappana siirsi Limingan Kiekon johtoon, mutta vierasjoukkue kuittasi tilanteen jälleen tasoihin. Erässä tarjottiin LiKi:lle useita ylivoimamahdollisuuksia, mutta tuloksena oli vain Juho Tapanin illan toinen maali kahden miehen ylivoimalla. Erätauolle siirryttiin lukemissa 4-3.
Kolmas erä oli vieraiden kovaa painostusta, eikä kotijoukkueen pelinrakentelu onnistunut lainkaan. Kiuruveden Kiekko puristi väkisin rinnalle ja lopulta maalin eron turvin voittoon. LiKi:n neljän kentällisen taktiikka ei toiminut erittäin rikkonaisessa pelissä. Limingan Kiekko pyrkii takaisin voittojen tielle ensi viikonloppuna CTC:tä vastaan vieraspelissä Muhoksella.
M.A.


