Tyhjä reissu

Edustusjoukkue

Limingan Kiekko teki epäonnistuneen reissun Kiuruvedelle, missä kotijoukkue oli tyly isäntä vieden ottelun 8-4.

LiKi sai otteluun hyvän lähdön, kun Pekka Pakaslahti siirsi vierailijat johtoon viiden minuutin pelin jälkeen. Kuitenkin, kotijoukkue vei loppuerää isännän ottein päästen erätauolle 3-1 johtoasemassa. Toinen erä alkoi liminkalaisilta heikosti, sillä reilun minuutin pyörityksen jälkeen KK-81 onnistui maalinteossa jälleen. Janne Vehkala kuittasi osuman heti seuraavassa vaihdossa ja LiKi oli pelissä mukana. Kotijoukkue hallitsi toistakin erää melko suvereenisti, mutta maalissa torjuneen Antti Laakon ja maalin tehneen Raine Kyrön voimin LiKi sinnitteli pelissä mukana. Erätauolle mentiin kotijoukkueen johtaessa 5-3.

Kolmannen erän alkuun Mikko Asumaniemi toi ylivoimaosumallaan liminkalaiset jälleen maalin päähän, mutta KK-81 siirtyi pian takaisin kahden maalin johtoon. Liminkalaisille tarjottiin vielä mahdollisuutta kahden miehen ylivoimalla siinä kuitenkaan onnistumatta. Läpi ottelun kiekkoa vakuuttavasti hallinnut kotijoukkue kaunisteli erän loppuun lukemiksi 8-4. LiKi jatkaa vieraspelien putkeaan ensi viikonloppuna Ylivieskan Populan vieraana.

M.A.