G02-juniorit Lilliputti-turnauksen voittoon!
Limingan Kiekon 2002 syntyneet G-juniorit voittivat sunnuntaina Kempeleessä järjestetyn Lilliputti-turnauksen loppuottelussa ennakkosuosikkina otteluun lähteneen Kiekko-Oulun 5-2.
Päivän avauksessa isäntäjoukkue Laser HT kaatui selvin numeroin 13-1 loistavan esityksen jälkeen. Heti avausottelusta lähtien onnistumisia saatiin kaikille kolmelle kentälle. Ottelun tähtenä hääräsi Joni Siira viidellä täysosumallaan.
Toisessa ottelussa TIHC antoi jo astetta kovemman vastuksen, mutta joutui lopulta taipumaan numeroin 7-0. Myös tässä pelissä pelaajat esittivät loistavaa asennetta pitäen pelin kasassa alusta loppuun, eikä selkää päästetty missään välissä suoristumaan. Ottelun avainpelaaja Joni Sanssi maalasi kahdesti eikä hattutemppukaan jäänyt kauaksi.
Kolmas ottelu muodostuikin jo melkoiseksi vuoreksi, kun KKP loistavan maalivahtinsa johdolla pelasi kerrassaan upean ottelun ja vasta ottelun viimeisellä kympillä pystyttiin puristamaan 3-1 voittoon. Tämä ottelu ratkaistiin rystyltä Ville Vähätiiton ja Tuomas Päivärinnan upeiden rystymaalien myötä.
Viimeisen lohkovaiheen ottelun Kärppiä vastaan panoksena oli finaalipaikka molempien joukkueiden voitettua aiemmat ottelunsa maalieron ollessa LiKin puolella. Edellisen ottelun opetuksena peliin lähdettiin kuin uudestisyntyneinä ja parhaimmillaan peliä pyöritettiin jopa kahdella neljää vastaan vastustajan maalilla. Summerin soidessa taululla oli lukemat 5-1 ja LiKi tuuletti voittoa jo varsin riehakkaasti. Ottelussa kunnostui erityisesti Jere Pernu kahdella maalillaan.
Itse finaalissa vastaan asettui siis niinikään puhtaalla pelillä alkulohkonsa selvittänyt ja ennakkosuosikin viittaa kantanut Kiekko-Oulu. Tasaisessa ottelussa Kiekko-Oulu kävi kaksi kertaa johdossa ennenkuin LiKi otti ohjat käsiin ja painoi ohitse. Viimeinen LiKin maaleista syntyi ihan pelin viimeisillä sekunneilla eli missään vaiheessa kumpikaan joukkue ei päästänyt otetta pelistä ja loppuun asti jouduttiin taistelemaan. 5-2 päättyneen ottelun avainhahmoja olivat huikean turnauksen pelannut maalivahti Samuel Aikio ja hattutempun tiukassa paikassa tehnyt Jesse Multamäki.
Joukkueesta ei löytynyt ainoatakaan heikkoa lenkkiä ja ratkaisevaa tuloksen saavuttamisessa olikin jokaisen pelaajan uskomaton asenne. Yhtään kiekkoa ei annettu vastustajalle ilmaiseksi koko päivän aikana ja kaikissa tilanteissa pelaajat niin hyökkäsivät kuin puolustivatkin joukkueena. Missään tilanteessa ei sorruttu löysäilemään eikä yhdenkään pelaajan selkä suoristunut ainoassakaan vaihdossa. Huikea Joukkue.
Jokainen joukkueen pelaaja voi olla aidosti ylpeä niin omasta kuin joukkueensa suorituksesta.
Kiitos pojat.


