Karhut voittoon Pyhäjoella

Kiekko-Karhut

Kiekko-karhut haki sarjapisteet Pyhäjoen jäähallista, isäntäjoukkue PJK:lta maalein 2-6. Ensimmäinen erä oli karhujen hallintaa, mutta selkeästä hallinnasta huolimatta terävyys maalipaikoissa puuttui ja ensimmäiselle erätauolle poistuttiin tilanteessa 0-0.
Toisen erän alussa karhut pääsi pelaamaan ylivoimaa ja kovan pyörityksen päätteeksi Juha Uusitalo ja Tomi Hakala pohjustivat tilanteen Pekka Sipolalle, joka pääsi tälläämään sydämensä kyllyydestä tilanteeksi 0-1. Muutamaa minuuttia myöhemmin karhujen pelatessa alivoimaa vapautti Jarmo Merkkiniemi Arto Niemisalon puolittaiseen läpiajoon, josta Niemisalo siirsi karhut hallitusti 0-2 johtoon. Niemisalo oli asialla myös karhujen kolmannessa maalissa, joka syntyi myös ylivoimalla. Erän loppupuolella molemmat joukkueet onnistuivat kertaalleen maalinteossa, joten toiselle erätauolle lähdettiin karhujen johtaessa 1-4.
Heti kolmannen erän alussa PJK tuli peliin vielä mukaan Joonas Hildenin osumalla. Lopullisesti pyhäjokisten selkäranka napsahti kolmannen erän puolessa välissä Niko Toivon survoessa väkisin karhut 2-5 johtoon. Loppulukemat sinetöi Pekka Sipola illan toisella osumallaan tyhjään PJK maaliin.

Karhujen tehomiehet:

Pekka Sipola 2+0, Arto Niemisalo 2+0

Torjunnat:

PJK / Janne Myllylä   43

Kiekko-karhut / Jarkko Merkkiniemi   20