Karhuille pisteet Nivalasta
Limingan Kiekko-karhut haki 5-6 vierasvoiton ja tärkeät sarjapisteet Nivala Cowboyseilta lauantaina pelatusta II-divisioonan ottelusta. Karhut tuli otteluun hyvin valmistautuneena ja siirtyi Mikko Moilasen osumalla johtoon jo pelin kolmannella minuutilla. Karhut pääsi ensimmäiselle erätauolle 0-2 johtoasemassa Petri Lampelan onnistuttua maalinteossa erän loppupuolella Samu Lammassaaren ja Risto Talvitien vahvan esityön päätteeksi.
Toista erää sävyttivät runsaat jäähyt, joidenka seurauksena Cowboys pääsi kaventamaan hieman ennen erän puoltaväliä Antti Halmetojan toimiessa viimeistelijänä. Takaiskun jälkeen karhut heräsi jälleen pelaamaan ja erän puolessa välissä nähtiin murhaavan tehokas kahden minuutin jakso, jona aikana karhut iski kiekon kolme kertaa Cowboys vahti Toni Vähätiiton selän taakse. Maalintekijöinä kunnostautuivat Pekka Sipola, Arto Niemisalo, sekä Petri Lampela illan toisella osumallaan. Cowboys rimpuili otteluun kuitenkin vielä mukaan kaventaen Tomi Räsäsen toimesta toisen erän loppuun tilanteeksi 2-5.
Jännitys tiivistyi entisestään heti kolmannen erän alussa, jolloin Cowboys onnistui tulemaan kahden maalin päähän Juho Mehtälän osumalla. Karhujen kuudennen ja samalla ottelun voittomaaliksi jääneen osuman laukoi ylivoimalla Juha Uusitalo, Tomi Hakalan ja Jarmo Merkkiniemen toimiessa syöttäjinä. Ottelun lopussa karhut pakotettiin puolustuskannalle Cowboysin hakiessa raivoisasti tasoitusta, mutta karhujen puolustus kesti yhdessä ottelun parhaimmistoon kuuluneen maalivahtinsa Olli Purasen kanssa ja näin pisteet matkasivat Liminkaan.
Karhujen tehomiehet:
Juha Uusitalo 1+2, Petri Lampela 2+0, Tomi Hakala 0+2
Torjunnat:
Cowboys / Toni Vähätiitto 36
Kiekko-karhut / Olli Puranen 47


