Karhut murskasi

Kiekko-Karhut

Kiekko-karhut murskasi lauantaina Limingan jäähallissa vieraana olleen Sotkamon kiekon lukemin 13-6.
Vierailija pystyi laittamaan kampoihin karhulaumalle ensimmäiset kymmenen minuuttia. Ensimmäiselle erätauolle lähdettiin jo selvässä karhujen 6-3 johdossa.
Toisen erän alussa karhut sekoitti oman pelinsä jäähyilemällä ja Soki pääsi ennen erän puoltaväliä tulemaan vielä kahden maalin päähän. Erän toisella puoliskolla karhut kuitenkin ryhdistäytyi ja latoi taululle ennen viimeistä erää lukemat 11-5.
Kolmas erä oli selvintä karhujen hallintaa. Maalipaikkoja rakenneltiin jatkuvalla syötöllä, mutta hieman huolimaton viimeistely säästi vierailijan vieläkin tylymmiltä lukemilta.
Karhujen maaleista vastasivat Juha Uusitalo 4, Risto Talvitie 3, Tomi Hakala 2 ja maalin mieheen ampuivat Mikko Moilanen, Joni Hyry, Samu Lammassaari, sekä Petri Lampela.
Seuraava ottelu on lohkovoiton kannalta todella tärkeä, kun sarjakärki Ylivieskan Jääkarhut saapuu vieraaksi Liminkaan ensi lauantaina 13.2. Ottelu alkaa klo 15:00 ja otteluun on vapaa pääsy. Nyt kaikki kannustamaan Karhulauma lohkon piikkipaikalle !!!