Päivitetty koronaohjeistus
Julkaistu: 26.11.2020 00.00

Päivitetty koronaohjeistus

Pahentuneen korona tilanteen vuoksi Limingan kunta on päivittänyt koronaohjeistusta harrastusryhmille.


Harrastus- ja ryhmätoiminta

Pohjois-Pohjanmaalla on todettu koronavirustapauksia ja -altistumisia ryhmäharrastuksissa. Limingan kunta muistuttaa, että samaa harrastustoimintaa voidaan toteuttaa monin tavoin. Selkeillä toimintaohjeilla voimme yhdessä vähentää viruksen leviämisen riskiä. Limingan kunta edellyttää jokaiselta toimijalta suunnitelmallisia muutoksia, jotka parantavat harrastamisen turvallisuutta epidemia-aikana. Ohjeet ovat linjassa Oulun kaupungin toimintaohjeiden kanssa.

Harrastustoiminnassa tehtäviä ratkaisuja ovat:

  • Harrastustoimintaan osallistutaan ehdottoman terveenä.
  • Harjoituksiin tullaan varusteet päällä ja lähdetään suoraan pois silloin kun se on mahdollista (pukuhuoneen käytön minimoimiseksi).
  • Vältetään ryhmien sekoittamista.
  • Halailua, huutamista ja tarpeetonta kokoontumista vältetään.
  • Sisääntuloa porrastetaan.
  • Saattajien ja huoltajien oleskelua tiloissa vältetään. Milloin tätä ei voida välttää, tulee saattajilla ja huoltajilla olla maskit päällä koko tilassa oleskelun ajan.
  • Ryhmien kokoa pienennetään mahdollisuuksien mukaan. Tämä koskee myös erilaisia harrasteryhmiä.
  • Turvaetäisyyksien säilyttämistä korostetaan.
  • Harjoituksia ja toimintaa siirretään ulos mahdollisuuksien mukaan.
  • Osa harrastuksista toteutetaan etänä.

Kasvomaskien käyttö

Kasvomaskin käyttöä suositellaan kaikille 15 vuotta täyttäneille kaikissa sisäliikunta- ja harrastetiloissa 26.11.–18.12.2020. Maskisuositus ei koske liikuntasuoritusta.

Kasvomaskin käyttöä ei edellytetä henkilöiltä, jotka eivät terveydentilansa vuoksi voi maskia käyttää.

Asiakkaiden tulee hankkia kasvomaskinsa itse. Maskin tulee olla puettuna saavuttaessa sisäliikunta- ja harrastetiloihin. Maskia tulee käyttää liikuntatilojen lisäksi aulatiloissa, saapumis- ja kokoontumistiloissa, pukuhuoneissa, katsomoissa ja muissa vastaavissa tiloissa.

Velvoite koskee kaikkea sisäliikuntaa, esimerkiksi koulujen liikuntatilojen seura- ja harrastuskäyttöä. Myös jäähallit ovat sisäliikuntatiloja.

Liikuntatilat

Toimipisteet pidetään auki.

Asiakasmääriä ja turvaetäisyyksien tosiasiallista toteutumista tiloissa seurataan aktiivisesti. Asiakkaita ohjataan huolehtimaan turvaetäisyyksistä sekä monikanavaisella viestinnällä että tarvittaessa sanallisesti ohjeistamalla. Tarvittaessa tilassa olevien määrää tai palvelutoimintaa rajoitetaan henkilöstön toimesta.

Mikäli turvaetäisyyksien toteumista ei voida muulla tavoin tosiasiallisesti varmistaa, asiakasmäärää voidaan rajata normaalia pienemmäksi, esimerkiksi puoleen normaalitilanteesta. Asiakasmäärä arvioidaan aina tila- ja tilannekohtaisesti, ei kiinteistökohtaisesti.

Ottelut, esitykset ja pelit

Yleisötilaisuuksissa, kuten otteluissa, esityksissä ja peleissä, noudatetaan viranomaisohjeita. Kunnan sisäliikuntatilojen katsomoissa suositellaan käytettävän kasvomaskia. Katsomoissa ja tapahtumissa huolehditaan turvaväleistä ja muusta terveysturvallisuudesta. Kaikissa peleissä ja turnauksissa, riippumatta sarjatasosta, noudatetaan yleisötilaisuuksien ohjeita.

Harrastustoiminta ja vapaa-ajan toiminta muissa kuin kunnan hallinnoimissa tiloissa

Limingan kunta vetoaa yksityisten yritysten ja yleishyödyllisten toimijoiden hallinnoimiin tiloihin ja toteuttamaan toimintaan, että ne noudattaisivat omassa toiminnassaan samoja toimintatapoja kuin kunta viruksen leviämisen ehkäisemiseksi.


Yllä olevien ohjeiden lisäksi Limingan Kiekko ry suosittelee joukkueita miettimään omia toimintatapojaan ja miten niiden avulla voisimme turvata kaikkien terveyttä mahdollisimman hyvin. Suosittelemme, että joukkueiden oheisharjoittelu toteutetaan omatoimisena, tällä tavoin vähennämme hallilla vietettyä aikaa. Ohjeiden noudattaminen on ensiarvoisen tärkeää, jotta kausi saadaan pidettyä käynnissä ja lapset harrastuksen parissa.